Esittely2018-12-31T07:57:23+00:00

Esittely

Tarinamme

Lapsuuden kesät kaupunkilaistyttö Nina vietti mummolassa, mökissä metsän reunassa. Metsä oli jännä leikkipaikka ja vilkkaalla mielikuvituksella siunatulle lapselle oikea runsauden sarvi. Siinä sivussa mummo opetti Ninalle kasvit ja yrtit, hillon keiton ja kuusenkerkkäsiirapin salat.

Omalla tahollaan maatalon poika Jukka oli tottunut elämään luonnon rytmien mukaan ja kunnioittamaan sen raa‘an kaunista voimaa. Luonto oli paitsi elannon lähde, myös paikka, jossa tunsi olevansa kotonaan.

Jossain vaiheessa tiet kohtasivat, Ninan korkkarit vaihtuivat kumppareihin ja hän tuli toipumaan työuupumuksesta – minnekäs muualle kuin taloon metsän laidalla. Maailman menoista kotiutuneena metsän maaginen tasapainottava ja tervehdyttävä vaikutus todella avautui Ninalle. Jos mummon kasvitieto ei lapsena vielä sytyttänytkään, se oli jättänyt kytemään kipinän, josta nyt syntyi intohimoinen palo ymmärtää enemmän ja tallentaa luonnon aarteet herkulliseen syötävään muotoon.

Keväästä syksyyn paikalliset kerääjät Jouni, Veijo, Pirjo, Kirsi, Riitta, Virpi, Virve, Minna ja Harri keräävät talteen metsän antimia lähimetsistä Ikaalisista. Heitä yhdistää halu viettää aikaa luonnossa. He osaavat laittaa „karhuradion“ päälle, jos kuulevat otson liikkuneen alueella. Heidät tekee onnellisiksi naavan heijaaminen tuulen keinuttaessa kotimetsän oksistoa, sillä se on merkki puhtaasta ilmasta. He ymmärtävät, että metsään kuuluvat karhut, sudet, hirvet ja monenlaiset muut eläimet. Mustikan värjäämät sormet viestivät aarteen löytymisestä. Metsästä ja puutarhasta kerääjien näppärät sormet poimivat talteen puolukat, mustikat, variksenmarjat, sienet, nokkoset, tyrnit, marja-aroniat, mustaherukat, pihlajanmarjat, marjatuomipihlajat ja marjasinikuusamat.

Näistä aarteista syntyvät Ninan ja Jukan käsissä hitaasti, aromeja ja ravintoaineita kunnioittaen Luonnon Magiaa tuotteet. Uusissa tuotantotiloissa Ikaalisten Jyllin kylässä keitetään ja kuivataan, punnitaan ja pakataan ainutlaatuisen puhtaita, lisäaineettomia superfoodeja. Niitä kelpaa tarjota vaativallekin herkuttelijalle.

Nina ja Jukka lupaavat kulkea jatkossakin omaa Ikaalisten Jyllin kylään merkittyä polkuaan ja tuottaa „makiaa“ metsän ja puutarhan antimista.

Lue lisää tarinastamme Maaseudun Tulevaisuuden artikkelista (10/2018).

Luonnon Magiaa kasvaa: Etsimme jatkuvasti uusia poimijoita. Ota yhteyttä!